Sunday, January 23, 2011

Menin ja tulin


Menin yksi mukana, tulin takaisin viiden kanssa. Kirjan, tietenkin. Aiemmalta toivelistalta omistukseeni siirtyi tasan yksi, se mitä lähdinkin hakemaan. Ne muut sitten, jotain groupieita -tämän opiskelijan ajan-, paikan- ja rahantaju hämärtyy nimittäin kirjakaupoissa. Mutta voisi kai sitä tyhmemminkin tuhlata, yllättäen kirjakaupan myyjätär oli samaa mieltä.

Viikonloppuun kuului myös kakkua, nepalilaista ja fajitaksia, patterinkorjaajia ja jääkaapintyöntelyä, ihania kavereita ja laiskoja aamuja sekä Kumman Kaa -show ja yksi kappale hangesta kaivettuja autoja (eräänlainen show sekin).

Kiitos ja hei, Helsinki!

Tuesday, January 18, 2011

Winter wonders


Ja: väsyttää, mutten saa unta. Taisin juoda puolikuppia liikaa kahvia iltapäivällä. Se toinen puoli olisi riittänyt.

Sunday, January 16, 2011

1989


15.4.1989
Norsu Afrikassa
hiiren kanssa löi
hiiri lähti pois
norsu jäi Afrikkaan

16.4.1989
Elefantti Antti
terveisin Afrikasta

terveisin Martta

***

Olen luullut, etten ole koskaan liiemmin ollut kiinnostunut Afrikasta ja että vain sattumalta päädyin Kapkaupunkiin. Tänään esille putkahataneet äidille sanelemani päiväkirjamerkinnät vuodelta -89 todistavat toista. Norsu tosiaan jäi Afrikkaan. Mutta onko minun osani sitten se hiiri? Ja mitä ihmettä ne 'löi', paiskasivat käpälää ja kärsää?

Naurattaa. Aika paljon.

Saturday, January 15, 2011

Wish-list of a Book-a-Holic


And so the sun came out!

***
Wish-list of a Book-a-Holic:

-Tales from Outer Suburbia, The Arrival -Shaun Tan
-Juan Rulfo's Mexico -Various contributors, photographs by Rulfo
-Clean: An Unsanitised History of Washing -Katherine Aschenburg
-News from Nowhere -William Morris
-Jazz -Toni Morrison Got it!
-El Laberinto de la Soledad -Octavio Paz
-Leyendas de Guatemala Got it!, El Señor Presidente, Hombres de Maíz -Miguel Ángel Asturias
-Cien Años de Soledad -Gabriel García Márquez Got it!
-La Colmena -Camilo José Cela
-El Aleph -Jorge Luis Borges Got it!
-La Première Gorgée de Bière et Autres Plaisirs Minuscules -Philippe Delerm Got it!

Thursday, January 13, 2011

From X to Y




I’ve moved from a city of three million to a commune of some 16 thousand, from South to North, from the continent called Africa to the one called Europe. From being an anthropology student to studying photography, from being one of 23 500 students to being one out of 70. From a flat with a garden to a room in a res, from a relationship to single, from eating sushi and Indian to rye-bread and berries. From summer to winter, from rainbow to monochrome, from being by two oceans to being by a lake. From thinking in English to thinking in Finnish. From wearing a hat to wearing a beanie.


I’d say I am going through a reverse cultural shock if the inner anthropologist in me wouldn’t scream against using the word ‘culture’ (hah hah). In other words, I've been more prepared to adapt for the new than to re-boot my system for the old.

Puzzled; I’m trying to sand the sharpest edges, trying to find a balance. I’ve been looking for an adventure and starting to realise life is one.

I think I need more than few months to process this. Tough nuts.

Saturday, January 1, 2011

2011





 
Hyvää vuotta 2011! Wishing you all the best for 2011!

***

Eilen Kouvolan teatterissa ihana Rebecca, suosittelen lämpimästi.