Friday, September 30, 2011

Lähtökuopissa


For some days now, I've been trying to pick the books I'll pack with. I wasn't getting anywhere, there was always too many options to choose from. I decided to set a limit. Three. This far I know I'll take one Paul Theroux travel account and a book with couple of articles I should go through. I think the third place might go for a heavy book but a light read about migration and food through India, Uganda and the UK (it looks yummy).

I'm leaving this eve. Looks like I'm dragging my laptop along this time, so maybe I'll get into blogging too while in Spain.

Bye now!

Oh, and a little smiley face, too :-)

Love,
Martta

P.S. I got a letter from China few days ago, I got so excited I made a little dance when I got it to my hands. Just wondering if the European post officers got all that dancy at all because in the address 'Finland' was marked only in Mandarin. I mean, I assume those twinky symbols were saying Finland. And that it was Mandarin. Anyhow, it made it to me. Hooray! (I love real mail. Hih. And now I feel like hearts, yes lets add some hearts <3 <3 <3)

Love,
same

Tuesday, September 27, 2011

Nyt, kohta, sitten



Jostain syystä viimeiselle viikolle ennen lähtöä kasaantuu aina kaikkea. Tälläkin kertaa niin. Lähinnä mukavia asioita, mutta silti sellaisia että johonkin suuntaan pitää joka päivä revetä. Lähtökaaos, se voisi olla osuva nimittäjä, vaikka en enää olekaan osannut lähtemisiä stressata. Ja luulisi sitä jo jotain oppineen? Ehkä olenkin. Esimerkiksi sen, että kaikkeen ei tarvitse eikä edes voi varautua, paikanpäältäkin saa yleishyödykkeitä ja riisipiirakoita ei tarvitse posket pullollaan mussuttaa varastoon, niitä kun ei olla laukkauttamassa sillä välin kun olen poissa. Duh.

Olen katsonut kartasta kolme kiintopistettä Sevillaan: kämppä, duuni ja jooga-studio. Minulla on yltiö-positiivinen joogakokemus Sevillasta, joten paikan valinta ei tuota vaikeuksia. Tarttuiko jotain silmään? Ehkä se, että olen menossa sinne töihin? Oikeastaan se on kyllä työharjoittelupaikka. Olen innostunut ja vähän kauhistunutkin.

Kun muutin viime vuonna takaisin Suomeen, kaverit olivat kuulema jo arvuutelleet seuraavaa lähtöä. Itsehän en tiennyt. No, ei siihen sitten vuottakaan mennyt ja välissäkin ehdin jo kesän reissata. Mukavaa täällä kyllä oli ja paljon hyvää, mutta omalle kohdalleni tämä paluu tuntui sitten kuitenkin vähän hankalalta. Arkea ajatellen tuli tunne, etten ollut ihan tarpeeksi ja olin kuitenkin liikaa -kuulostaa sekavalta, mutta oikeastaan tilanne tuntui ennemminkin lattealta. Siltä, että tällä kertaa en mahtunut tarjolla oleviin muotteihin edes survomalla. Sevillan-keikan perään olen myös kaavaillut jatkoa, eikä sekään toistaiseksi ole Suomelta haiskahtanut. Time will show.

Monday, September 26, 2011

Yoga family



My nephew wanted to show us some yoga moves last night. He had seen them on TV. Downward dog with some variations and a cobra. Then we did trikonasanas together, I told him it was granny's preferred asana. Later on he invented his own streches. 'Oh, this one I have never done before!' he told while doing somewhat ballerina-like arabesque. Kids are amazing.

The cat got some moves down, too. Spinal twist, I assume.

Thursday, September 22, 2011

Happiness hides in the dark corners, too


This missy is missing the darkroom! / Iksu ikävä pimiöön!

Viime kevään peruselementit: Kaksi tyttöä, pimiö, vaimeaa musiikkia taustalla, punavalo, suurennuskojeiden naksutus, kellon sekuntiviisari, valokuvapaperin kiilto, tuulettimen humina, narulla roikkuvat koepalat, valopöyvällä ajelehtivat negat, osavalotuksen vaikeus ja naurettava onnellisuuden tunne siitä, kun yksikin filmille kuvatuista otoksista kääntyy paperille kauniisti. Me opitaan toistemme kuvat ja pohditaan sopivia valotuksia, kontrasteja ja aukkoja -siis neljä sekuntia jää vaaleeks, mut kuus on jo ihan liian tumma -ehkä joku neljä puol.. Ja sitten yhteen ääneen: tai hei laitetaan 4,7! Kello on usein lipsahtanut yli puolen yön kun me kiivetään pimiöstä kolmanteen kerrokseen ja toivotetaan hyvät yöt keittiössä, ennenkuin hävitään omiin käytäviimme.

Wednesday, September 21, 2011

Julkinen salaliitto ja kekseliästä kaappitilaa



Olenko jo sanonut, että suorastaan rakastan keskiviikko-aamun joogatuntiani? Se alkaa seitsemän jälkeen, meitä on paikalla kymmenkunta. Toiset tulee virkkuina ja järjestää, toiset hiipii paikalle silmissä vielä ripaus unihiekkaa. Aamulla on hiljainen hämärä, uuteen päivään heräilevä mieli ja hitaasti lämpenevät jäsenet. Tunnin jälkeen hymyilemme kaikki kuin salaliittolaiset -ajattele, toiset eivät edes tiedä miten ihanaa tämä on! Ajelen takaisin kotiinpäin ennen yhdeksää, pelloilla on vielä sumua ja termosmukin tee haaleaa.

Tein eilen puolukkapuuroa. Känkkäränkkä meni sinne ja muuttui vaaleanpunaiseksi hattaraksi. En ole enää känkkäränkkä, en liioin hattaraa, koitan olla siltä väliltä.

Viihdytän itseäni piirtämällä mielikuvituskotien pohjapiirustuksia. Se tapahtuu ihan käsivaralta vaan, miniatyyrikoossa ja ilman suurempaa huolta mittasuhteista. Joskus teen hulppeita taloja, joskus pieniä luukkuja, usein jotain siltä väliltä. Kaikkein eniten pyörittelen aina keittiötä ja kehitän kekseliästä kaappitilaa. Sitten sisustan ja joskus jopa väritän. Huvinsa kullakin. Tämä on minun.

Saturday, September 17, 2011

Kanamainen tarina



 
Täytin sinä päivänä vuosia. Join murukahvia palmupuiden katveessa, vesi oli ehtinyt jo vähän jäähtyä ja maitojauhe jäänyt paakuiksi. Piti valita, jatkuisiko matka jo sinä päivänä vai olisinko mielummin aloillani merkkipäiväni johdosta. Tuntui, ettei sellaisella pikkuseikalla ollut mitään väliä, ei varsinkaan siellä. Valitsin matkan jatkumisen. Totuuden nimissä olisin kyllä mielelläni viettänyt useammankin päivän lisää aloillani, mutten enää yhtään yötä. Edellisenä yönä paikallisten kesken oli syntynyt tappelu ja putamadret, kähinöinti ja uhkailu puukoista tuntui neuroottisesta teltassa nukkujasta vähän pahalta. Halusin siis lähteä.

Lähtöajalla ei oikeastaan ollut väliä. Kukaan ei tietäisi monelta seuraava lava-auto tulisi. Oletetulla lähtöpaikalla oli kuitenkin väkeä hyvissä ajoin. Oma odotukseni ei kestänyt kovin kauaa, ehkä kolme varttia. Lopulta me kaikki odottajat kipusimme lava-auton periin. Sinne oli jo lastattu riisi- ja kookos-säkkejä. Tungin väkisin siihen kohtaan istumaan, missä lava-auton sisäpuolelle nousee mikälie koroke, niin että lavan reuna on pieni kymmenen sentin selkänoja. En tehnyt sitä siksi, että olisin mielestäni ansainnut sen ennemmin kuin joku muu, vaan siksi että oikeasti epäilin tippuvani kyydistä, jos olisin joutunut suoraan reunalle keikkumaan. ''Ihan iisisti vaan, ilman käsiä'' teinitytöt kikattivat. Vastakkaisella laidalla joku imetti, välissä seisoi pieni ihmismeri. Minua ujosteltiin alkuun, mutta lopulta olkapääni kannattelivat käsiä. Istujan roolissa olin samalla tukipylväänä seisojille.

Jossain pomppuisen hiekkatien mutkassa kyyti pysähtyy. Tienposkessa seisoo kaksi pikkutyttöä, ehkä seitsenvuotias ja toinen varmaan alta kolmen. Kolmevuotiaalla on käsi ojossa suoraan eteen ja nyrkissä kanan jalat. Jalkojen jatkeena riutuneenoloinen valkoinen kana, ei se juuri jaksa elämöidä. Seitsenvuotias nostaa ensin pienemmän kyytiin keskelle ihmismerta ja kiipeää sitten itse perässä. Kaikkien pahaksi onneksi taaperon sojottava käsi kanoineen laskeutuu juuri minun naamani eteen. Kana herää ihmismeressä eloon ja alkaa räpistellä, sen siivet läyskyttävät naamaani. Sitten kaikki tapahtuu nopeasti. Lähelläni seisonut melkoisen muodikas ja muodokas lady bongaa omat silmäni, lukee niistä häkellyksen, hiipivän tyrmistyksen, kana-kauhun. Ennenkuin ehdin kuitata sitä hymyllä ja rauhoittua, kolmevuotiaan kana on jo naisen kädessä, sen niskat sanoo 'kruts' ja sen kuollut ruumis 'kops' kun se putoaa ihmismeren pohjamutiin. Sen valkoiset höyhenet kutittavat sandaaleista pilkisteleviä varpaitani koko loppumatkan.

Mutta en vielä pysty ajattelemaan seurauksia. Minulla on täysi työ pysyä kyydissä, tukea muita. Olemme saapuneet päätielle, se juoksee kuoppaisen asfalttitien vieressä punaisena pölisevällä maalla ja vauhtia on aivan hemmetisti. Teinitytöt eivät tiedä, että espanjan kielitaidolla varustettuna voi poimia portugalista oleellisen. Mutta sen he tietävät, että jos onnistuu nappaamaan itselleen valkoisen miehen, voi syödä lihaa vaikka joka päivä! Kädet olkapäilläni alkavat painaa, ei se haittaa, joku nojaa polveeni voimalla, pysyn vain kydissä, aurinko on kuuma.

Perillä totuus valkenee minulle. Kanaa oli odotettu. Ja sitä totisesti oli odotettu elävänä. Kanaa vastassa ollut mies on pettynyt, en tiedä kuvittelenko hälinässä hänen silmäkulmiensa kostuvan vai oliko se totta. Minua harmittaa, minä tyhmä hienosteleva eurooppalainen syntymäpäiväprinsessa, miksen vain pitänyt ilmettäni peruslukemilla! Ihmiset hajoavat omille teilleen. Minä etsin seuraavaa ajoneuvoa usemamman tunnin köröttelyä varten, en ehdi miettiä kanaa liioin. En vielä silloin. Mutta myöhemmin se alkaa vaivata.

Se kiteytyy ajatusketjuksi: Päivänä, jona täytin kaksikymmentäkuusi, aiheutin kuoleman yhdelle kanalle, aiheutin murhetta sen odottajalle ja kuka ties kokonaiselle perheelle. Poden tästä edelleen huonoa omatuntoa. Toivottavasti se oli edes murea paisti.

Friday, September 16, 2011

Muuttolintu ja hyppelihiiri





Olen välissä, jossakin ihme välissä. En ole tuolla, en ole siellä ja täällä en ole koskaan oikein ollutkaan. Sanon 'but' kun pitäisi sanoa 'mutta' ja 'mutta' kun pitäisi sanoa 'but'. Sanon 'tai' kun koitan sanoa 'or' ja 'or' kun paikallaan olisi 'tai'. Minun kaapelini ovat kytketty ristiin ja ruoho jalkojeni alla tummuu.

En ole juureva puu, olen hyppelihiiri. Olen muuttolinto, jonka navigaattori ohjaa kokeilemaan arki-simulaattoreita vuorille, Eiffel-tornin juurelle, Afrikan eteläkärkeen, flamencon pääkaupunkiin. Pidän asutuista kodeista ja pitäisin kyllä asumisesta kodissa. Lopulta pidän kuitenkin taas rinkkaa selässä ja passia hyppysissä.

Jäisin niin mielelläni, mutten silti missään nimessä haluaisi. Siellä on kuulema pyykinpesukone. Ihanan normaalia.

Wednesday, September 14, 2011

Healing sound



I love this. Ra Ma Da Sa healing mantra by the amazing Snatam Kaur. If a voice can make good to your soul, this is it.

Ra Ma Da Sa, Sa Say So Hung.

Tuesday, September 13, 2011

Matkalaukkuelämää, taas




Hassua.

Parin viikon päästä palaan kolmatta kertaa paikkaan, jota en edes ollut ajatellut ennen kesäkuuta.

Sevilla.
Jokin selvästi vetää minua sinne takaisin. Ja hei! Minulla on suunnitelma koko ajalle!

Satunnaisia ajatuksia:
-Matkalaukkuelämä ei kai ole osaltani vieläkään loppumassa..
-En muuten ole ottanut yhtään kuvaa Sevillassa. Siinäkin on nyt järkeä.
-Hymyilyttää.
-Ja minua jännittää lähteminen enemmän kuin aikoihin. Sellaista positiivista jännitystä.
-Vastassa on haasteita.
-Tällä kertaa aion hankkia itselleni kunnon kartan. Sevilla = sokkelo.

(Kuvat Marokosta. Viime kesän kohokohta, ei epäilystäkään.)

***
Funny.

In few weeks I'll return to a place for the third time, a place I hadn't even thought of before June.

Sevilla.
Obviously something is drawing me towards the city. And hey! This time I got a plan for the whole stay!

Random thoughts:
-Living out of a bag doesn't seem to be over for me anytime soon..
-By the way I never took any photos in Sevilla. It also makes sense now.
-Feel like smiling.
-Also feeling a little nervous about leaving, haven't felt like this in a long while. But it's positive excitement.
-There will be challenges.
-This time I'll get myself a proper map of the city. Sevilla = maze.

(Pics from Morocco. The highlight of last summer, no doubt.)

Friday, September 9, 2011

Also this


Hello!

-I've changed the look of my blog a bit. But, alas, the old settings of the texts won't go hand in hand with the new layout so some of the older entries got messy. I'll keep fixing them one by one, little by litlle.. I can openly admit I'm operating at the limits of my technical skills here with this whole blogging thing, so hickups are more than expected. But I'll keep practising.

-Then, I noticed from the stats I got more followers than I had thought. So there must be people apart from my mom and few friends who have also stumbled upon Poni ja Pippuripuu. Who are you? How did you end up here? Was it a mistake or did you even come back?

-Oh and one last thing: I started another blog. Because I really wanted to. It won't replace this one, this is my space to write and put up photos (I especially like to post travel accounts!). But maybe the other one leaves more space to think. At least for myself. And it's so easy to create a new blog, it's like you'd play a game called ''design your own book/magazine/column'' -and you get whatever crap published, too. Exciting! Blogs are cool.

Subheadings on a Journey Towards Balance, my latest creation. Got a little carried away with the title there.. but I like it!

Have a marvelous weekend!

Love,
Martta

***
Heippa!

-Muutin vähän blogin ulkonäköä. Mutta kuinka ollakkaan, jotkut vanhat tekstiasetukset eivät tykänneet tästä uudesta lookista ja osa vanhoista entryistä meni ihan vinksin vonksin. Koitan fiksailla niitä yksi kerrallaan, vähitellen.. Myönnän kyllä ihan avoimesti, että tämä bloggailu alkaa olla teknisten kykyjeni äärirajoilla, eli kömmähdyksiä olikin odotettavissa. Jatkan siis harjoittelua.

-Huomasin myös tilastoista, että täällä käy enemmän porukkaa kuin olin ajatellut. Siis joku muukin kuin äiti ja pari kaveria on eksynyt Poni ja Pippuripuu -otsikon alle. Kuka sinä olet? Miten päädyit tänne? Oliko se virhe vai tulitko jopa uudestaan?

-Vielä yksi juttu: aloitin toisenkin blogin. Koska kovasti halusin. Se ei tule korvaamaan tätä, tämä on minun tilani kirjoitella ja laittaa kuvia (tykkään varsinkin postata matkakertomuksia!). Mutta ehkä se toinen jättää enemmän tilaa ajatella. Ainakin itselleni. Ja uuden blogin luominen on niin helppoakin, vähän kuin pelaisi peliä nimeltä ''Luo oma kirja/lehti/kolumni'' -ja kaiken lisäksi saa julkaistua mitä tahansa kakkaa. Jännää! Blogit on kivoja.

Subheadings on a Journey Towards Balance on uusin luomukseni. Nimeäminen lähti kulkemaan vähän omia polkujaan.. mutta pidän siitä!

Mahtavaa viikonloppua!

Love,
Martta

Sunday, September 4, 2011

Huggable horses



For the weekend, I was looking after these guys. We became good friends with the youngest, he's such a sweet and curious being. Huggable.