Nyt, kohta, sitten

Jostain syystä viimeiselle viikolle ennen lähtöä kasaantuu aina kaikkea. Tälläkin kertaa niin. Lähinnä mukavia asioita, mutta silti sellaisia että johonkin suuntaan pitää joka päivä revetä. Lähtökaaos, se voisi olla osuva nimittäjä, vaikka en enää olekaan osannut lähtemisiä stressata. Ja luulisi sitä jo jotain oppineen? Ehkä olenkin. Esimerkiksi sen, että kaikkeen ei tarvitse eikä edes voi varautua, paikanpäältäkin saa yleishyödykkeitä ja riisipiirakoita ei tarvitse posket pullollaan mussuttaa varastoon, niitä kun ei olla laukkauttamassa sillä välin kun olen poissa. Duh.

Olen katsonut kartasta kolme kiintopistettä Sevillaan: kämppä, duuni ja jooga-studio. Minulla on yltiö-positiivinen joogakokemus Sevillasta, joten paikan valinta ei tuota vaikeuksia. Tarttuiko jotain silmään? Ehkä se, että olen menossa sinne töihin? Oikeastaan se on kyllä työharjoittelupaikka. Olen innostunut ja vähän kauhistunutkin.

Kun muutin viime vuonna takaisin Suomeen, kaverit olivat kuulema jo arvuutelleet seuraavaa lähtöä. Itsehän en tiennyt. No, ei siihen sitten vuottakaan mennyt ja välissäkin ehdin jo kesän reissata. Mukavaa täällä kyllä oli ja paljon hyvää, mutta omalle kohdalleni tämä paluu tuntui sitten kuitenkin vähän hankalalta. Arkea ajatellen tuli tunne, etten ollut ihan tarpeeksi ja olin kuitenkin liikaa -kuulostaa sekavalta, mutta oikeastaan tilanne tuntui ennemminkin lattealta. Siltä, että tällä kertaa en mahtunut tarjolla oleviin muotteihin edes survomalla. Sevillan-keikan perään olen myös kaavaillut jatkoa, eikä sekään toistaiseksi ole Suomelta haiskahtanut. Time will show.