Nähdään

Tein tällä viikolla huomion: nostan kameran aina vasemmalle silmälle. Aina. Kaikki ruutuni siis sommittelen ja otan vasemmalla silmällä. Koitin havaintoni saattelemana laittaa sitä oikealle. Ensin en nähnyt nähnyt mitään, en saanut kameraa edes osumaan kohdalle, en nähnyt kunnolla valotusmittaria tai mihin koko masiina tarkentui. Minun piti puristaa vasen silmä ihan viiruksi ja keskittyä että ylipäätään tajusin katsovani kameran etsimen läpi.

Pitäisikö alkaa treenaamaan sitä oikeata. Tasapuolisuuden nimissä, toispuolisuutta uhmaten. Joskus treenasin vasenta kättä hampaiden pesuun, omien hevosten kanssa nousin selkään ja tulin alas molemmilta puolin (enkä vaan siltä vasemmalta 'niinkuin pitäisi').

Suoraan sanottuna häpsähdin huomiotani aika paljon. Siis miten kummassa en ollut ennen tajunnut että kuvaan vain vasemmalla ja miten ihmeessä se oikea sitten oli niin pihalla koko hommasta? Aloin miettiä. Tekisiköhän oikea silmä erilaisia kuvia? Näkisikö erilailaisia asioita? Voisiko silmän treenaaminen muuttaa jotakin? Loogisestikin juuri se oikea on optikoidenkin toteamana se heikompi, mutta ei nyt niin dramaattisesti etteikö sillä muka voisi valokuvia räpsiä. Rupesin miettimään muitakin näkö- ja silmäjuttuja. Olen kuullut kursseista, joilla 'opetetaan näkemään' uudelleen. Kapkaupungin jooga-opettajani sanoi hänen optikkonsa kannustaneen joogan silmäharjoituksien tekoa sen silmälle positiivisten vaikutuksien takia. Kerran yksi hevoskuiskaaja kehoitti minua ottamaan korvakorut pois varsinkin korvieni nk. kakkosrei'istä, sillä ne ilmeisesti ovat juuri näköön vaikuttavien akupunktiopisteiden kohdilla (en tietenkään ottanut, olinhan teini, ja sitten taisin unohtaa koko jutun. Nykyään en oikeastaan pidä korviksia ollenkaan). Minusta on myös edelleen jännittävää, että viimeiset lasini ovat edellisiä heikommat ja nykyään välillä kotioloissa unohdan etten ole laittanut rillejä päähän (vaikka olen sen verran miinuksella silmineni, että laseja todellakin tarvii).

En pyrkinyt mihinkään lopputulokseen poukkoilevan ajatusketjuni kanssa, mutta aloin taas miettiä sitäkin, miten holistisempi lähestymistapa ihmiseen voisi olla jotenkin hedelmällisempi metodi vaikkapa juuri silmiin ja näkemiseen, kuin vain länsimaisen lääketieteen usein pelkästään fysiologiaan ja mittauksiin perustuva ote. Toki osa on tämän jo oivaltanutkin. Kuten se mahtava optikko, joka minulle nuo edelliset lasit laittoi. Hän sanoi heidänkin nykyään muistuttavan vanhemmille että se missä lapsen ensimmäisistä laseista on eniten hyötyä on hyllyn päällä. Niin, silmäkin laiskistuu. Ja me ihmiset kangistumme tapoihin niin helposti ja unohdamme ravistella niin omia uskomuksia kuin toimintamallejakin.

Ei sitten muuta kuin että näkemisiin! En vilkuita teille kevätsukkahousuilla (niinkuin Sinikka Nopola, se olikin muistaakseni aika vitsikästä luettavaa, se pakinakokoelma Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla) vaan huiskuttelen raparperilla. Huomenna hilpaisen kohti etelää ja improvisoin sitten lisää.