Finding your way

I turned 27 in June. People often say I look younger.

There was an incidence last summer around this whole age thing. Couple of ladies started talking to me in a backpackers and I was told how nice it must be to travel like I do, how it's ''so easy when you're young like that'' whereas the one talking was ''nearly thirty'' herself and had ''all the boring stuff waiting at home''. The ladies were somewhat surprised when I told my age then (even if we all agreed that my twentyseven years were not terribly much at all). However, I said life's often about the choices we make, at least so for the priviledged half of the world. I have also done my compromises, so I guess the key is to find a way that suits you, a way that you yourself can live with. It seems that in this time and space, this is an age when you can be whatever you have chosen to be.

I've felt a need for a small retrospective. To stop and look back, also in order to think about the future. Things never turn out exactly how you planned, of course, but reflecting on the past eight years or so also gave my present a context. I'm feeling very good at this point. More at ease with myself and with the world around. Less ignorant about my own faults, more gentle towards my weaknesses and also proud about my strenghts.

I think I'm just getting better.

In limbo

Like a whole dollhouse army on a sandpit. Were you turned into a puppet on the go, you wonder. Is someone playing games with you? At least it is impossible to make it stop. You keep sliding through the sand, through the walls. Someone colored it all into pastels. You start to hover between collateral realities. Is it music on the background, did you see ballerinas floating by? There's a rusty shovel leaning against the wall. You are left in limbo.

Kuin kokonainen nukkekotien armeija hiekkalaatikolla. Muutettiinko sinut samalla leikkikaluksi, pohdit. Pelaako joku kanssasi jotain peliä? Ainakin sitä on ihan mahdotonta lopettaa. Jatkat kulkuasi läpi hiekan ja läpi seinien. Joku väritti kaiken pastellinsävyiseksi. Alat häilyä rinnakkaisten todellisuuksien välillä.  Oliko se musiikkia taustalla, näitkö balleriinojen lipuvan ohitse? Seinää vasten nojallaan on ruosteinen lapio. Sinä olet jäävä epävarmuuden tilaan.

(Namibia 2009)

You keep running further away

Sinä olet juossut, etkö olekin, sinulla on hikipisaroita helminauhana ja kielenpäällä autiomaa. Kuinka monta hiekanjyvää mahtuu koon 37 kenkiin? Sinä sulaudut maastoon ja muutut raidalliseksi kuin seepra. Et uskalla ryömiä, mutta kaikki ovet ovat auki. Katto nauraa harvahampaista nauruaan ja juokset aina vain kauemmaksi sieltä mistä lähdit. Kieppuuko ympärilläsi maailma vai kieputko sinä?

You have been running haven't you, sweat shimmering like pearl necklace and desert on top of your tongue. How many grains of sand fits into a pair of shoes sized 37? You merge on the background and become stripy like a zebra. You're too afraid to crawl but all the doors are open. The roof's laughing its toothless laugh and you keep running further away from where you left. Is the world around you spinning or is it you?

(Namibia 2009)

Silent blue light

The light that explodes your mind in the silence and the moving stillness under your feet. Can you hear them whisper? Have you become all transparent yet or was it just the others? Steps in the sand but nothing alive near you. The paint's cracking. You have been filled up with blue light and your feet are sinking in to the universe.

Valo, joka räjäyttää tajuntasi hiljaisuudessa ja jalkojesi alla liikkuva pysähtyneisyys. Kuuletko kuinka ne kuiskii? Oletko jo aivan läpinäkyvä vaiko vain ne muut? Askelmia hiekalla mutta ei mitään elävää lähistöllä. Maali halkeilee. Sinut on täytetty sinisellä valolla ja jalkasi uppoavat maailmankaikkeuteen.

(Namibia 2009)

Autumn's sweet. And sour!

It's autumn. A friend asked again what's on my agenda for the day. I keep saying the same thing: berry-picking! Also made a lovely creamy soup of the chanterelles my dad had found.

***
I have said this, too, already but let's repeat: I have a thing for beautifully illustrated books! This one is one of my new loves, a book called La princesa Noche Resplandeciente.
Philip Giordano won the International Award for Illustration at the Bologna Children's Book Fair in 2010 with this work. The story is based on an old Japanese legend. It's such a stunning book! I got my copy from Spain in July and although I sent some other books home after I had finished reading them, this one I carried along for over a month: I didn't want to take the risk of loosing it and somehow I figured out it would propably get less damaged in my dirty backpack than in the mail.

I found online the video below about Mr. Giordano working and well, oh well.. Nothing to add, just admire. 

Family zoo

Minä: Näytän ihan metsittyneeltä! (...) Tai siis, mä olenkin ihan metsittynyt.
Äiti: Joo, kyllä sun varmaan kannattais hakeutua johonkin kultturellimpaan ympäristöön. Tai sanoisinko sofistikoituneempaan. Esim joku yliopistokaupunki vois olla hyvä.
Minä: (Viesti vastaanotettu.)

Minä: Ulos!
Ajokoira: Ei en mä ole ajokoira, vaan kotiloeläin! Ja kotiloeläimet, ne kuule viihtyy sisällä! Tämä uusi lajike elää rappujen alla etkö oo muka kuullu!

Lisäksi pinseri-vaari on päättänyt aloittaa lenkkeilyn uudestaan, kahden vuoden tauon jälkeen.
Äiti: Sillä on varmaan alzheimer. Se ei muista, että se ei käy enää lenkillä.
Pinseri: *doingdoingdoing* Mennään jo, nyt mennään!

Isä, siis se varsinainen vaari: Täällä tulee ihan seinähulluksi noiden koirien kanssa!
Minä: Ei huolta, sä olet jo.

Mr. Muru (heiluttaa lastenlaulu dvd:tä kädessään): Tässä on se leijonaa mä metsästän!
Broidi: Aijaa vai leijonaa mä metsästän.
Minä: Osaakohan se isi ollenkaan tanssia ja leikkiä sitä?
Broidi: No ei taatusti osaa.
Mr. Muru: Mä voin opettaa!

Minä: Tää marjojen poimiminen on ihanan meditatiivista.
Äiti: Ajattelin ihan samaa jo eilen kun tässä olin.
Isä, siis se varsinainen vaari: Hei, eikö meillä muka ole kuumailmapuhallinta?
Äiti: ??
Isä, siis se varsinainen vaari: Ettekö te ymmärrä, että minä olen keksijäluonne!

***
Pinseri-vaari aka. Ukko täytti viikonloppuna 14 vuotta. Sen naamakin on niin harmaa, että kotoisasti kutsumme sitä välillä kummitukseksi.

Capestalgic

I get capestalgic at times. It comes all of a sudden and strong and then fades away again. Distance is already playing tricks with me. The whole thing starts to feel absurd and so much has happened since I got back that I wonder how well I've colored my memories already into something else than what it actually was.

I get surprised and I tell myself: you lived there for three years! How many times have I said that, hundreds maybe, hundreds of times I've repeated it already: I lived in Cape Town for three years. But only now I'm somehow amazed by the fact, only now it's really getting me. I'm stunned. I lived in Cape Town. I truly did. For three full years. Hah hah amazing! Hands up if you have lived in Cape Town! Isn't it fantastic?!

I'm dreming of a re-visit, but currently it seems I'm so busy with other plans and other places that Cape Town will have to wait. Still, I want to call it 'my city'. Because that's how I feel. Cape Town's my city.

Gosh it's beautiful.

Today's pics from a disposable camera. It's the beach-side of the life. Go to Muizies for me, will you, if you're in Cape Town now. Or wait until the next sunny day, that's fine too.

The rain smells nice

Plans are doing good and will get me really busy from October onwards. So happy about the way things are turning out. Peace, love, sparkles, flowers, unicorns, hearts and blueberrypies all around! Bliss.

Also really surprised it's only mid-August. Somehow these last few weeks have streched like bubblegum and I thought my action planning had taken way more longer. But this is of course a positive thing, too. Gives me space to design some more pieces to this puzzle called life.

Yes, I'm having a very positive take on things around me right now. I believe happiness is also a choice.

The rain smells nice.
***

Suunnitelmille kuuluu hyvää ja ne saavat minut tosi kiireiseksi lokakuusta eteenpäin. Älyttömän iloinen siitä miten kaikki lutviutuu. Rauhaa, rakkautta, kipinöitä, kukkasia, yksisarvisia, sydämiä ja mustikkapiirakoita ympäriinsä! Bliss.

Olen myös hämmästynyt, että on vasta elokuun puoliväli. Jotenkin nämä viimeviikot ovat venyneet kuin purukumi, ja olin kuvitellut suunnitteluvaiheeni kestäneen paljon pidempään. Mutta tämähän on myös positiivinen juttu! Antaa minulle tilaa suunnitella lisäpalasia tähän palapeliin, josta muodostuu elämä.

Kyllä, olen juuri nyt liikkeellä erittäin positiivisella otteella. Uskon, että onnellisuus on myös tahtotila.

Sade tuoksuu hyvälle.

Olisipa enemmän, olisipa vähemmän

Itä-Afrikan hätä ahdistaa. Toivottavasti apu menisi sitä tarvitseville. Olisipa joku tie ulos sarven alueen kierteestä, olisipa vähemmän vihaa ja enemmän ruokaa, vähemmän väkivaltaa ja enemmän mahdollisuusia.

Milloin minulla on ollut viimeksi tajuton nälkä?

Vihreää ja violettia

Me viedään Mr. Muru lastenkonserttiin; sen mielestä parasta on taputtaminen.

Näen sateenkaaren pään, mutten aarretta ja juon kaakaon, joka ei ole kuumaa eikä kylmää. Chocolat tiède, ei ihan edes sitä, se on ehtinyt jäähtyä kun tilaus vihdoin tuodaan. Mr. Muru jo kiemurtelee tuolissaan silloin, sillä on varmaan nälkä ja jano, ehkä vähän kulttuurikasvatuksen jälkivillitystäkin.

Chocolat tiède vie mieleni Sveitsiin ja burgerinpaisto-kesiin, siihen kuinka ihan tilaamalla tilataan juomalämmintä kaakaota. Se on pikkutarkkaa valmistaa ja sitä pitää vahtia enemmän kuin Mr. Murua, ettei juoma vain humahda liian kuumaksi -tai vaihtoehtoisesti jää liian kylmäksi. Olikohan tilaajat ylihuolehtivia vanhempia tai niiden yliherkiksi luultuja lapsia, en muista, mietin eikö niillä ollut aikaa odottaa edes kaakaon jäähtymistä sateisena kesäpäivänä keskellä ihastuttavia Alppeja?

Aamulla minulla on kynsieni alla vihreää ja violettia muovailuvahaa.

Small circles

Small circles now, somewhere between the lake and the wild raspberries. I'm formulating an action plan.

***
Pieniä ympyröitä nyt, jossakin järven ja vattupuskien välillä. Laadin jatkosuunnitelmia.

Syksy on alkanut, se alkoi noin viikko sitten. Tiedän sen siitä, että järven vesi alkaa olla sietämättömän kylmää, se kylmeni oikeastaan yhdessä yössä. Epäilen uimakauteni tulevan loppuunsa ja ilmaisen sen äidille. Se kysyy, montako kertaa kävin uimassa, siis saunasta. No kerran.

'Ahaa, no siellähän pitääkin käydä kaksi kertaa. Se on se toinen kerta, joka tuntuu sitten ihanalta.'

Äiti on oikeassa, niinkuin äidit usein ovat. Jatkan uimista. Aina kahdesti. Lisäksi teen saunan ylälauteella halasanan, aura-asanan. Kiipeän ensin seinää ja sitten kattoa pitkin jaloillani kunnes taivun alas asanaan. Olen tehnyt tätä niin kauan kuin muistan, ihan lapsesta saakka, ennenkuin osasin edes asanaksi mieltää.

Ends are also beginnings

After Linz I still had a stop-over in Vienna. It was rainy, I was tired. Got soaked in the rain, found a place to eat and managed to get dry meanwhile, got soaked again and found a little café for a cup of tea. It was cosy in there so stayed reading a book and writing down few thoughts, some people watching too. But then it got so heavily smokey inside (yes they still smoke in cafés, bars and restaurants in Austria) that I got grossed out and left (and got soaked again, sure). I got to my backpackers, had a boiling hot shower, jumped back to my clothes and curled up to my bed reading and even though I red until my book was finished, all the others in that dorm were still out somewhere. So I slept. The next morning I was out, off the airport.

My summer travels were over.

All the good things have to come to an end for other good things to began.

Thank you. Was great. Appriciated.

The world is amazing and so are the people

Towards the end of my stay in Linz, the annual street art festival Pflasterspektakel took place for the 25th time. I was very lucky to be around as the city got filled up with performances, people and great vibes!

And there was yet another Morocco-connection too!  We met these guys from Argentina one day on a roof top terrasse in Chefchaouen and got already impressed by few hand-stands and some other fooling around. Then we saw the show in Linz and they were so good it almost made me cry! She is so sweet and amazing with her expressions and he's such a cute little monkey! What a talent they got and what a training to make everything seem so smooth and easy. I'm in love with the performance by Compañía Mano a Mano -Q and Martín, you were truly the best of Pflasterspektakel!

Headquarters

Even though Linz was the headquarters of my stay in Austria, these are pretty much the only images I got from there. It is not because Linz woudn't be worth photographing, quite the opposite actually, but because I just felt more like doing and watching than shooting and documenting.

Also, my life was super convinient there. My host knew all the best places to have a tea, hang out, have lunch. We took a busride and spent some time by a pond, swimming and sun bathing. I had an amazing shiatsu-treatment. And mornings started with green smoothies!

We were also invited to have dinner at the most fascinating household in Linz because the elderly couple also had been to Morocco (for various times) so we had some curry, admired the house and the funky deco, watched some pictures from our common love called Morocco and changed experiences. I kept saying wow. Wow. Wowowowow. They even got a sauna and an oven to burn ceramics and a garden and wooden floors and crazy pretty bathroom with mosaic walls!

Super grannies and flying pancakes

Out of the city again! Electric bikes, super grannies and berry picking! And damn it, you never get away from the sweet things -I was so super spoiled again, being a guest in a guesthouse. I mean the deal was somewhat different to the other guests:  I wasn't in the role of a usual customer but a friend staying over and so there was always some apple pie chilling in the store room, apricot dumplings rolling to you in the kitchen, biscuits staring at you by the coffee machine, ice-coffee looking pretty on the table, pancakes flying in the air and chocolate lurking you from the darkness when you're on your way to upstairs. Help!

P.S. Super grannies are never sick, they skip in the stairs like little bokkies and they play ball-games when they're not busy making honey or preparing some home-made juice.

Day-trippin'

Oh my I felt so spoiled! Not only got I visit all the fantastic places within Austria, I even got to see a glimpse of the Czech Republic! Oh joy, oh excitement! It was a day-trip across the border and the old town we visited was really sympathetic. Need to go back to the country to see moremoremore!