Wednesday, November 9, 2011
Paljon suolaa ja kolme aivastusta
Meidän suolapussi sanoo olevansa 'for human consumption'. Se on silti hemmetin epäkäytännöllinen kapistus. Siitä menee pöydälle varmaan yhtä paljon kuin ruokaan, sillä kun sinne tunkee sormensta kahmaistakseen hyppysellisen, pussin kyljessä oleva repeämä irvistää ja ripottaa kasan pöydälle. Kaiken lisäksi se on hienoa suolaa, sillä en pitänyt pintaani karkean suolan suhteen kun ensimmäisenä päivänä teimme yhteisiä hankintoja.
Ihoni on päättänyt alkaa teini-ikäiseksi. Voisiko joku kertoa sille sen olevan kymmenisen vuotta myöhässä? Ei enää edes naurata. Ostin ihanan kasvonaamion, poika sanoi että se on nimensä veroinen: terminator! Siinä on valkosipulia, esimerkiksi, ja näytän se naamassa lähinnä suohirviöltä. Tähän nassuun se ei ole silti tepsinyt. Harkitsin jo lähteväni ostamaan jotain meikkejä, mutten sitten jaksanut kuitenkaan. Toivotaan, että tilanne korjaantuu niinkuin on tullutkin: itsestään.
Lisäksi voisin mahdollisesti ilmoittautua aivastuksien espanjanmestaruus kilpailuihin. Sen verran olen pärskinyt, aina kolmesti.
Sää on pilvinen, juuri sopiva siis jos malttaisin hidastaa ja mennä päiväunille.
Koko kaupunki tuntuu uneliaalta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Terminator! Ihan mahtava nimi kasvonaamiolle, hui! Olisi kyllä kuulunut tehota. Minunkin ihoni elää aina ihan omaan elämäänsä, siihen eivät tepsi mitkään voiteet tms.
Mulla ei ollut juuri mitään iho-ongelmia nuorena.
Nyt kun olen jo 44 on kaikenlaista spottia tämän tästä.
Mutta niin me mullakin on, tulee ja menee itsestään.
Ärsyttää välillä vaan niin hitosti.
Kirjailijatar, joo eikö olekin huippua kun on mönjää tuolla nimellä, uskoin vielä myyntipuheet ja tyhmää tosiaan ettei sitten ollut nimensä veroista.. Mä en yleensä ole tarvinnut mitä taikakeinoja, nyt sitten tällaista.
Piilomaja, mulla on myös aina ollut tosi hyvä iho, nyt tuntuu ihan absurdilta että tää on ihan räjähtänyt tähän kuntoon. Huu. Voihan se osittain olla ilmaston muutos ja saasteiden lisääntyminen muuton myötä, mutta silti, ei sekään ennen ole näin vaikuttanut.. Harmittaa joo. Mutta ehkä tämä tästä, kai mä sitten sinne meikkiostoksille joudun odotellessa.
Post a Comment