Pomegranate

Torstaina ostin hedelmätiskiltä granaattiomenan. Se kiehtoi minua, pomegranate. Mietin miltä siitä ihmisestä on mahtanut tuntua joka ensimmäisenä granaattiomenan halkaisi. Pohdin mitkä eläimet sitä osasivat syödä ja kuvittelin jo miten joku keskikokoinen lisko rouskauttaisi kuoren rikki ja saisi luonnon huulipunat hedelmälihasta.

Perjantaina tulin koulusta kotiin ja ajattelin taas granaattiomenaa. Muistin että Maija Isola oli suunnitellut samannimisen kankaan Marimekolle. Palasin siihen kesään kun olin lastenvahtina hirsimökillä ja hirsimökin yläkerrassa oli granaattiomenalla päällystetyt superloonipalaset. Ne olivat kuin jättimäinen palapeli, tuolit niistä ainakin sai koottua. Sen kesän jälkeen lähetin Marimekolle sähköpostia tiedustellen josko kangas olisi tulossa takaisin tuotantoon. Kristiina Isola vastasi minulle. ’Kiitos hauskasta viestistä’ hän aloitti.

Perjantaina minä kuitenkin leikkasin pomegranaten kahtia ja viininpunaiset pisarat täplittivät keittiön. Erottelin rubiinit lautaselle ja taisin maalatakin muutamalla. Sitten piirtelin granaattiomenanpuolikkaita, lintuja, kahvipannuja ja helminauhoja samalla kun lusikoin pomegranate-mykysiä suuhuni myslin ja jogurtin kanssa.

Lauantaina menin kirjakauppaan. Kaksi kerrosta, kuusi huonetta, kaksi käytävää ja kierreportaat täynnä lahjoituksina saatuja kirjoja. Klassikkoja, lastenkirjoja, sanakirjoja, tietokirjoja, fiktiota, elämänkertoja, matkaoppaita, runokirjoja, raamattuja, koulukirjoja, kuvakirjoja.. Uusia, vanhoja, siloisia ja kellastuneita kirjoja. Omistuskirjoituksia ja päivämääriä, ’Merry Xmas’ vuonna 1942 ja sen sellaista kiehtovaa. Selasin montaa, viimeisenä sitä jonka kansi sanoi 'The Language of Flowers'. Se oli pieni kirjanen kukkien symboliikasta, puolihuolimattomasti sitä vain silmäilin. 'Regarde de cela' sanoin miehelle ja työnsin sattumanvaraisesti valitun aukeaman hänen nenälleen. ’Pomegranate –Foolishness’, hän vastasi. ’It’s the first one, just on top of the page’ hän jatkoi ja virnisti. Käänsin kirjan takaisin ja tosiaan, siellä se oli taas. Granaattiomena. Granaattiomena ja foolishness. (Ostin kirjan, en voinut muutakaan.)

Sunnuntaina näin pelikaani-auran. Makasin riippukeinussa ja sitten ne olivat siinä, minun näkökentässäni, ne pelikaanit. Ne lensivät laiskasti ja aaltoilevasti, auran vetäjä piirsi kuviota ja ne muut hupsut seurasivat sitä liioitellun suurta aaltoliikettä kuin marjonetit. Juoksin lintujen perään, mutta hitaasta vauhdistaan huolimatta ne seitsemän leppoisasti lentelevää pelikaania olivat jo ehtineet kauas horisonttiin ennenkuin kamerani sanoi ’klik’. Vilkutin niiden perään. Jos minulle olisi sillä sekunnilla kasvanut siivet lapaluista ja pelikaaninnokka naamaan, olisin liittynyt auraan ja ajatellut vain että ’from now on, life shall be full of pomegranates!’.